Paras nauru on se viimeinen nauru: hauskimmat hautakivet!
- 6.5.2016
- 1 min käytetty lukemiseen
Hautakivi on paras tapa saada ehdottomasti se viimeinen nauru
Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa. Kuolleelle voi toki nauraa, mutta hän ei sitä ole kuulemassa, joten hautakivi on hyvä tapa saada viimeinen nauru.
Kuolema on vakava paikka.
Mutta sen ei tarvitse olla, sillä kuollut voi käyttää hautakiven muodossa viimeisen puheenvuoronsa.
Koska kukapa ei olisi kuullut sitä totuutta, että parhaiten nauraa se, joka viimeksi nauraa.
Ja ihan mahtava älynväläys siihen on hauska hautakivi.
Mikä olisikaan puiston penkeillä suuremman osan elämästään viettäneelle alkoholistille parempi hautakivi kuin puiston penkin muotoinen ja näköinen hautakivi.
Samalla tekisi palveluksen haudalla entisille ryyppykavereille. Siinä olisi Pertin helppo istua ja muistella vainajaa, samalla taskulämmintä kossua naukkaillen, omaa viikatemiestä odotellen.
Tai moottopyöräonnettomuudessa kuolleen moottoripyöräpoliisin hautakivi, joka olisi moottoripyöräpoliisin näköinen hautakivi. Siinä olisi omaisilla kestämistä.
Nuorelle, kenties yliannostukseen — tai oman käden kautta — kuolleelle rakastajattarelle, voisi hankkia luonnollisen näköisen ja kokoisen hautakiven, muotoja tietenkään unohtamatta.
Jotta pääsisi nauramaan viimeisenä ja parhaiten, pitää toki muistaa tilta hautakivi ihan itse.
Ja huolehtia siitä, että valittu hautakivi varmaan ilmestyy omalle haudalle, kun aika jättää.
Nolohan se olisi, jos viimeiset parikymmentävuotta parisuhteessa katkeroitunut puoliso pääsisi hautakiven päättämään.
Vitsi voisi käätyä itseään, kuollutta, vastaan.
Vaikka ei siitä enää siinä vaihessa hernettä nenään vetäisikään.
Tozimies
Ei elävä kuolevansa usko!
