top of page

Ne pienet jutut jotka v***sti ärsyttävät: TOP 10 – kuussa on käyty yli puoli vuosisataa sitten ja tippalukkoa ei saada kuntoon?

  • Writer: Toimitus
    Toimitus
  • 2.12.2025
  • 4 min käytetty lukemiseen
Keittiössä moni juttu ärsyttää, mutta tämä blondi ei ole yksi niistä | kuva: GROK
Keittiössä moni juttu ärsyttää, kuten kahvinkeittiminen tippalukko, mutta tämä blondi ei ole yksi niistä

Työpaikalla duunikaverit ärsyttää. Jengi somessa ärsyttää. OIkeastaan kaikki kodin ulkopuolella ärsyttää. Eniten ärsyttää kuitenkin kotona ne pienet ärsyttävät asiat.


Heinäkuun 20. päivä vuonna 1969 ihminen astui ensimmäistä kertaa kuun pinnalle.


Sen ajan teknologialla täysin uskomaton saavutus.


Silti tuntuu, että moni asia omassa kodissa onkin sitten jäänyt sinne 60-luvulle, koska miten niitä pieniä omassa himassa v***sti ärsyttäviä asioita ei vieläkään ole saatu kuntoon, vaikka tätä vuosituhattakin ollaan jo menty reilun kahden vuosikymmenen verran.


Ja vaikka tietysti se oma puoliso siellä kotona ärsyttää kaikkein eniten, kyllähän nämä muutkin asiat ottavat pannuun.


Eikä vain siihen kahvipannuun -- tippalukkovialliseen sellaiseen!


EGORAZZI jakoi pienet ärsyttävät jutut huoneittain.


NE PIENET NIIN V***N ÄRSYTTÄVÄT JUTUT KOTONA – TOP 10:


KEITTIÖ:


Kahvinkeittimen tippalukko: Joka kerta tippalukko vuotaa ja tiputtaa kahvia kuumalle levylle. Joka ikinen kerta. Ei pitäisi olla mahdottomuus saada sitä toimimaan idioottivarmasti.


Keraaminen liesi: näyttää hyvältä asuntoesitteissä, mutta on oikeassa elämässä täysi vitsi. Keraaminen pinta levyjen ulkopuolelta lämpiää ja kaikki ruoanlaitossa roiskuva aines palaa siihen kiinni. Lisäksi levyt pitää puhdistaa myös ennen kokkaamista, jotta lika ei pala kiinni. Ainoa hyvä puoli on seksin harrastamisen vaivattomuus keramisen lieden päällä. Ei pitäisi olla mahdottomuus saada EU kieltämään keraamiset liedet.


OLOHUONE:


Television äänen taso heittely: nyt ei puhuta mainoksista, koska kaikki tietävät, että ne pannaan tarkoituksella tulemaan max volumella. Saman ohjelman sisälläkin äänentaso saattaa vaihdella kuiskauksesta katuporaan. Yritä siinä sitten nukkua puolison katsellessa telkkaria oman nukkumaanmenoajan jälkeen. Tuntuu urpolta säätää äänen voluumia minuutin välein edestakas. Ei pitäisi olla mahdottomuus saada telkkariin toiminto, joka pitäisi äänentason täsmälleen samana, tuli se ääni sitten Netflixistä tai YLEn wokelähetyksestä.


TV:n kaukosäätimen pyöristetyt kulmat: kaukosäätimestä yksin saisi helposti kymmenen kohtaa, mutta yksi ärsyttävimmistä on sen pyöristetyt kulmat. Tottakai tämä on tehty ergonomian nimissä, mutta kukapa saisi 90-asteen kulmista tenniskyynärpäätä? Sen sijaan syödessä, juodessa, tai kännykkää räplätessä kaukosäätimen käyttö on mahdotonta. Pöytätasolla olevan kaukosäätimen näppäimen painallus sormulle kun kääntää kiikkerän kaukon nurinpäin ja / tai pyöräyttää sen ultottumattomiin. Eli se pitää aina napata kouraan. Ei pitäisi olla mahdottomuus suunnitella kaukosäädin uudestaan.


Pattereita loppuun käyttävät hilavitkuttimet: kaukosäätimestä puheenollen; myös mikä muukin patterilla toimiva aparaatti syö patterit loppuun, silloin kun niitä tarvitsee, kun on keskiyö, tai ulkona kaatosade. Ja juuri tietysti sen kokoiset patterit on loppu, tai niitä on yksi kappale liian vähän. Hiiren ja herätyskellon patteritkin tuntuvat loppuvan aina väärään aikaan. Ei pitäisi olla mahdotonta laittaa väriä vaihtavaa ledia, joka vilkkuisi punasta patterin ollessa loppumaisillaan — kuten palovaroittimessa.


Lomailevan naapurin palohälyttimen patterit: pattereista puheenollen: voisiko patterin loppumisesta ilmoittavan palohälyttimen piippauksilla olla joku maksimikesto, koska ei viitsisi kuunnella paria viikkoa sen piipitystä seinän takana. Puhumattakaan operaatiosta, jonka palohälyttimen patterin vaihto vaatii. Ei pitäisi olla mahdotonta keksiä joku kahden patterin ratkaisu, jossa rannekelloista tuttu patteri pitäisi hälyttimen aktiivisena viisi vuotta ja toista patteria sitten käytettäisiin sireenin ääneen ja muuhun kerran palohälyttimen elinkaaren aikana ääntä vaativaan hälytykseen.


Ikean huonekalujen kokoaminen: lähes jokainen IKEAn tuote kasataan eri tavalla, ja eri liitososilla. Vaikka tuote olisi ulkonäöllisesti lähes identtinen. Kun ensimmäisen palapelin on saanut kasattua ajattelee seuraavan olevan nyt hallussa, se kasataan tyystin aivan eri järjestyksessä ja -logiikalla. Mikäli Apollo 13 astronauteilla olisi ollut avaruudessa mukaanaan ainoastaan IKEAn tilpehööriä, eipä olisi tarvinnut siitä elokuvaa tehdä. Ei pitäisi olla mahdottomuus tehdä huonekaluista LEGO-palikoiden kaltaisia: kaikki kasataan samalla logiikalla ja samoilla pulteilla ja tilpehööreillä.


Micro USB -portti: Kun eletroniikkavalmistajat vihdoin pääsivät sopuun, että eri laitteiden: kamerat, kännykät, jne. lataaminen tapahtuu Micro USB -kaapelilla, on se kaapelin toinen pää nyt ongelma, koska se on aina väärä siihen kotona jo olevaan laturimöllikkään. Ei pitäisi olla mahdottomuus vaatia niiltä latureilta, että niissä on sen veran aukkoja, että kaikki kaapelit sopii siihen.


KYLPYHUONE:


Loman jälkeen haisevat lattiakaivot: kukapa ei olisi kesäloman jälkeen tullut kotiinsa, joka haisee siltä, kun siellä olisi mädäntyvä ruumis. Mutta kuivunut kylppärin lattiakaivohan se vain ilmoittelee itsestään. Tosin, joskus myös vanha naapuri saattaa siellä seinän takana mädäntyä, mutta siihen ei kannata ihan heti puuttua, koska mitäpä ne naapurin asiat kellekään kuuluu. Ei pitäisi olla mahdottomuus keksiä tähänkin joku yksinkertainen ratkaisu.


Tarroilla kylpyhuoneeseen kiinnitettävät ja irtoilevat koukut: monesti kylppärin seinät ovat kaakelilattojen peitossa, ja pyyhe- ym koukut aina väärissä paikoissa. Poraamisen sijaan olisi kätevä kiinnittää nuo koukut tarralla. Rautakaupan mainoksessa koukku kestää hurrikaanin ja sademetsän kosteuden ja siihen voi ripustaa vaikka oman nalkuttavan tyttöystävän. Käytännössä nuo koukut tippuilevat seiniltä jo ennen kuin pyyhettä ehtii ripustaa. Ei pitäisi olla mahdotonta keksiä tähän jotain ratkaisua, tai yksinkertaisesti rakennus- / remonttivaiheessa lyödä kylppärin seinät täyteen koukkuja ja reikiä siirrettäville koukuille, Tai jotain.


Ei pitäisi, mutta on, ja todennäköisesti kaikkiin näihin ongelmiin ei löydy ratkaisua kirjoittajan elinaikana.


Erittäin todennäköisesti mies ehtii astua Mars-planeetan kamaralle ennen kuin kahvinkeittimen tippalukosta saadaan niin idioottivarma, että blondikin hymyilee.


Ja sitten ihmetellään miksi mies juo kotona aina kalsarikännit…


… sen nalkuttavan eukon takia tietysti — näillä jutuilla on yhtä vähän tekemistä sen kanssa, kun tuolla kuvan (yllä) keittiön pöydällä istuvalla blondilla tämän jutun kanssa.


Tozimies


Matala kynnys on kotoa

lähteä, mutta korkea

takasin tulla!


bottom of page