Eipä siitä kauan aikaa ole, kun mies ei edes tarvinnut pallitrimmeriä hilavitkutinvalikoimaansa. Toistuvaa latausta tarvitsevien sähkölaitteiden lukumäärä tuntuu kasvavan isänpäivä isänpäivältä.
Manscaped-nimisen firman kotisivulla homma tehdään heti alkuun selväksi.
Sivustolla esitetyt prosentit ovat suorastaan häkellyttäviä.
80% naisista haluaa miehen trimmaavan alapäänsä, 85% heistä pitää alapäätä luonnontilassa pitäviä miehiä vastenmielisinä ja 89% vastakkaisen sukupuolen edustajista assosioi trimmatun intiimialueen korreloivan miehen menestyksen kanssa.
Noiden lukujen valossa on siis päivänselvää, että mies, ja varsinkin isä, ehdottomasti tarvitsee isänpäivälahjaksi pallitrimmerin.
Ja jos ihan rehellisiä ollaan, onhan pallitrimmeri aivan täydellinen isänpäivälahja isälle, jolla on jo kaikkea!
Tai lahja miehelle kuin miehelle, jolla on jo kaikkea -- paitsi siis pallitrimmeri -- oli sitten isä, tai ei.
Ja miksi mies ei voisi ajaa pallikarvojaan sitten sillä tavallisella (parta) trimmerillä?
No siksi, että siitä puuttuu SkinSafe™ -teknologia, mikä kuvan The Lawn Mower 2.0 -pallitrimmeristä tietysti löytyy.
Ja tuo teknologia estää sen, että trimmeri hirttäisi pallikarvoihin kiinni, ja verta roiskuisi ympäri kylpyhuonetta ja panohommat saisi trimmausvahingon aiheuttavan palliarkuuden vuoksi unohtaa hetkeksi.
Ja luonnollisesti tätä härpäkettä voi käyttää suihkussa, sillä se on roiskevedeltä suojattu.
Laitteen latauskin käy kätevästi vaikka USB-portista.
On siis vaikea keskiä yhtään syytä, miksi mies ei tälläistä tarvitsisi.
Sillä kuten trimmerin valmistaja väittää, kukapa mies haluaisi kuulua siihen 11% joukkoon, jonka pallikarvat kertovat muille, että "tämä mies ei ole menestyvä, koska hänen alapääkarvoituksensa rehottaa valtoimenaan".
Tosin, mitkä ovat ne tapaukset, että nainen pääsee miehen alapääkarvoituksen ylipäätään tsekkaamaan.
Tai ainakaan isän.
Tai ainakaan sellaisen isän, joka on parisuhteessa.
Tai ainakaan vasta sitten, kun se on jo myöhäistä?
... mutta, mutta. Tietysti, tätä lukiessahan se on jo niis sanotusti housuissa, joten jos isänpäivälahja jäi ostamatta, eikä tätäkään enää ehdi tilaamaan, niin silloin jää jäljelle vielä yksi oljenkorsi.
Tilaa isälle EGORAZZIN VIP-HUONEEN seitsemän päivän ILMAINEN kokeilu täältä!
-EGORAZZI-