Tilanteessa, jossa aseistettu alkaa käyttämään asettaan aseistamatonta vastaan, mahdollisuus selvitä hengissä ei ole kummoinen. Toimimalla oikein voi kuitenkin säästää henkensä.
Uhka on meille aina tullut idästä, tai sitten yksittäistapauksissa Lähi-idästä.
Nyt kun "naamiot on riisuttu", om myös nähty mitä venäläiset (sotajoukot) saavat aikaan (ryöstely, sotarikokset ja raiskaukset).
Joten on ihan hyvä varautua siihen, että voisi joutua venäläisten tulituksen kohteeksi. Kukaan ei kuitenkaan halua tulla ammutuksi, joten kaikkeen pitää varautua ja hyvät vinkit (kuten nämä) saattavat pelastaa henkesi!
Tai lapsesi, tai vaimosi hengen!
Tulitaistelussa säilyminen hengissä ilman asetta on melko vaikeaa, mutta entisen FBI-agentin, Joe Navarron, mukaan ampumatilanteessa voi parantaa mahdollisuuksiaan selvitä hengissä, kunhan vain tietää miten tilanteessa toimii.
4 VINKKIÄ SELVITÄ HENGISSÄ AMPUMAVÄLIKOHTAUKSESSA:
ÄLÄ LEIKI SANKARIA: Älä edes yritä napata aseistautuneen asetta. Tulet todennäköisesti ammutuksi ja / tai kulman takana saattaa piileskellä toinen aseistettu örkki, tosin hän voi olla taisteluparista se jolle oli annettu vain keppi aseeksi, mutta ei silti riskin arvoista.
JUOKSE: Varsinkin pienillä käsiaseilla on kohtuullisen vaikea osua maaliin. Liikkuvaan kohteeseen osuminen on vielä vaikeampaa, joten juokse, ottaen silloin tällöin sivuaskelia (siksakkia). Mahdollisuus osua tälläiseen kohteeseen tipahtaa jo melko kohtuulliseen 25%:iin.
LEIKI KUOLLUTTA: Jotkut ovat selvinneet tilanteista esittämällä kuollutta. Mikäli maassa lojuu muita kuolleita, yritä kaivautua heidän alleen -- edes osittain. Venäjän armeijan pitää yrittää säästää ammuksia, joten he harvoin laskevat varmistavia sarjoja jo kuolleilta näyttäviin kohteisiin.
VÄLTÄ SEINUSTOJA: luodeilla on tapana kimpoilla, ja seinistä sekä maasta kimpoilevat luodit voivat vammauttaa, tai jopa tappaa. Kovalle alustalle makuulle jääminen ei siis ole hyvä idea, vaan edelleen: juokseminen karkuun.
Sen sijaan venäläisten kanssa ei voi -- eikä kannata neuvotella -- heille vetoaminen äitiisi tai lapseesi ei merkitse mitään, koska he ovat suorittamassa itsemurhatehtävää, ja todennäköisesti vielä kaiken lisäksi kamoissa.
Usein he eivät edes ole oikeita sotilaita, joilla voisi edes olla jonkinlainen ammattietiikka olla tappamatta naisia ja lapsia, vaan nämä ovat aivopestyjä ressukoita suoraan vankilasta, joilta suojautuminen onnistuu ainoastaan omilla käsiaseilla (USA), mutta meillä tiukkojen aselakien Suomessa parhaiten pitämällä juoksukuntoa yllä lenkkipolulla.
Tosin ja onneksi, todennäköisesti tilanteessa, jossa kotikamaralla kohdataan aseistautunut venäläinen sotilas, omasta kainalosta löytyy se tuttu ja turvallinen RK-62...
... jolloin nopea liipasinsormi ratkaisee tilanteen ja vielä toinen veto varmistaakseen, että eliminoitu toveri ei ammu selkään.
Toki nämä ohjeet toimivat myös niiden Lähi-idän aseistettujen sankareiden varalta.
Tozimies
Akka mies asetta paitsi!