Ikähän on vain numero, mutta tämä tosikuuma 61-vuotias menisi heittämällä nelikymppisestä, ellei jopa kolmekymppisestä.
Pienet tuhmailut piristävät arkea, sanoo Päivi, 61, joka julkaisee isestään rohkeita kuvia Instassa ja Onlyfansissa.
Mielenkiintoista on, että hän sai idean Onlyfans-tilin perustamiseen aikuiselta tyttäreltään.
"Rahahuolet painoivat ja tyttäreni antoi vinkin, että Onlyfansin kautta voisin saada ylimääräistä. Ajattelin, että Instagram-seuraajista joku voisi ehkä olla kiinnostunut rohkeammista kuvista ja videoista.
Tyttäreni vinkistä meni kuitenkin reilu vuosi ennen kuin rohkenin perustaa OF-tilin. Nyt Onlyfansissa on ihan kivasti seuraajia, vaikka ei se varsinainen rahasampo olekaan. Hyvä tulonlisä kuitenkin", Helsingissä syntynyt Päivi kertoo Egorazzille.
Päivi on kolmen aikuisen lapsen äiti, joka päivät työskentelee toimistolla, illat menevät liikunnallisissa harrastuksissa. Hänen uusin liikuntamuotonsa on tanssi.
"Kävin mainosmallikurssin muutama vuosi sitten eroni jälkeen. Muutamaan mainokseen silloin ilokseni pääsinkin, mutta varsinaisia mallintöitä en ole tehnyt. Kurssin jälkeen aloin kyllä aktiivisesti käydä harrastelijakuvaajien kuvattavana ja entisenä kamerakammoisena sain siitä rohkeutta kameran edessä esiintymiseen."
"Aluksi laitoin kuviani Instagramiin, jossa tällä hetkellä on vajaat 45 000 seuraajaa. Instagramin kautta en ole saanut rahallisia mainossopimuksia. En ole sen suhteen kyllä ollut aktiivinenkaan. Onlyfansista sitä vastoin tulee rahaa. Insta ja Onlyfans eroavat selkeästi toisistaan sisällöntuottamisessa.
Instagramissa on tarkat kriteerit julkaisujen suhteen. Itsekin jouduin jossain vaiheessa Instan 'silmätikuksi' liian rohkeilla kuvilla, vaikka omasta mielestäni siellä näkyi rohkeampiakin julkaisuja. Onlyfansissa ei ole ongelmaa sisällön tuottamisen suhteen, kun se suuntautuu suoraan asiakkaalle. Minulla on OF:ssa sensuelleja, rohkeita kuvia ja videoita itsestäni, kaikki somealustan puitteissa sallittua."
Päivi pitää itseään onnekkaana, koska hänen ympärillään on ihmisiä, jotka ymmärtävät häntä. Esimerkiksi kaikki lapset peukuttavat äitinsä tekemisiä. Negatiivista palautetta tulee harvoin.
"OF-asiakkaat on ihania. Osa ottaa viestein yhteyttä kehuakseen sisältöä, ja kertoakseen, miten arvostavat tekemistäni. Sitten on monia, jotka eivät laita viestiä, mutta tykkäävät julkiasuista. Aikani ei riittäisikään kaikkien kanssa chattailemiseen. En ole myöskään saanut prostituutio- tai escortpyyntöjä. Toki kaikenlaisia ehdotuksia tulee, mutta en kategorisoi niitä edellä mainittuihin."
Eikä Päivillä ole mustasukkaisuusongelmaakaan.
"Kun en ole parisuhteessa", Päivi sanoo ja hymyilee.
Ikähän on kliseisesti VAIN numero, mutta silmämääräisesti Päivi menisi helposti nelikymppisestä, ellei jopa kolmekymppisestä...
... mutta, ikähän on vain numero!
-EGORAZZI & JARI B. MIETTINEN-