Villasukissa viihtyvä ja julkisuudesta tuttu moniosaaja oikoo laukalle lähteneitä juoruja, ja kertoo mitä mieltä on naimisissa olevien miesten iskuyrityksistä sekä eduskuntavaaliehdokkuudesta.
Tamperelainen julkkismalli, missiemo ja yrittäjä Henna Peltonen kiistää Seiskan uutisen, jonka mukaan Dr. Alban olisi syrjäyttänyt hänet taustalaulajanaan ja ottanut uudeksi taustalaulajakseen Tiia Aallon.
Tarina on sikälikin hauska, että Aalto nousi julkisuuteen juuri Peltosen järjestämässä Eloweena-kauneuskisassa.
"Vähän huvittaa tämä ihmisten tarve spekuloida asioilla. Välillä tuntuu, että mun nimeen halutaan aina väkisinkin liittää joku kohu.
Mut on Seiskan mukaan ”viime aikoina” nähty Dr. Albanin taustalaulajana. Kyllä, viimeiset yhdeksän vuotta olen keikkaillut hänen kanssaan ympäri Eurooppaa, muun muassa Saksassa, Romaniassa, Virossa, Norjassa, Sveitsissä, Kyproksella ja Ruotsissa.
Ja tietysti myös Suomessa.
Eli kun Seiska pohtii, onko mut syrjäytetty, niin vastaus on, että ilmoitin Albanille jo kesällä 2022 lopettavani keikkailun hänen kanssaan. Syksyllä teimme vielä Euroopan rundin hänen pyynnöstään, tämän jälkeen vahvistin hänelle lopettamispäätökseni", Peltonen kertoo EGORAZZIlle.
Tauski Peltosen kanssa naimisissa ollut Peltonen kertoo nyt elävänsä rauhallista sinkkuelämää.
"En halua enää rynnätä suinpäin suhteeseen tai antaa alkuhuuman sokaista. Haluan, että seuraava suhteeni on oikeasti kahden aikuisen ihmisen välinen, pysyvä suhde, jossa molemmat jo tuntee itsensä, tietää mitä haluaa ja kunnioittaa toista ihmistä.
En arvosta tämän aikakauden kertakäyttökulttuuria. Tänä päivänä status ei oikein tunnu merkitsevän ihmisille mitään, ja naimisissa olevatkin miehet lähestyvät hyvin avoimesti minua. Sellaista en pysty arvostamaan.
Minussa on viihdealan puoli, esiintyjä-Henna, sekä myös henkisempi puoli, joka viihtyy kotona villasukissa meditoiden. Haluan, että tuleva kumppanini hyväksyy minussa molemmat puolet, sillä juuri nuo molemmat puolet tekee minusta kokonaisen," Henna jatkaa.
Peltosta on pyydetty ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleihin, mutta kysyjät ovat saaneet kieltävän vastauksen.
"Ainakaan tällä hetkellä en näe itseäni siinä roolissa."
Peltonen toimii Lauri Viita -museolla Tampereella museo-oppaana sekä kulttuuri-ja tapahtumatuottajana.
Erilaisen missikisan, Eloweenan jatkoa Peltonen pohtii. Kisassa on luonnollisen kauneuden lisäksi tuotu esille perinteitä, perinnetaitoja sekä Suomen historiaa.
"Tämä on asia, mitä olen joutunut ihan tosissaan miettiä, sillä kisa on ollut itselleni lähes yhtä rakas kuin oma lapseni. Haluan kuitenkin tehdä asiat aina perusteellisesti tai sitten en ollenkaan.
Ja koska kisa vie suunnitteluineen, kesän kiertueineen, missivalmennuksineen sekä finaaleineen käytännössä koko kevään ja kesän, olen joutunut pitämään kisaa nyt tauolla. Saan lähes viikoittain toiveita kisan jatkosta, joten katsotaan. Toivon itsekin, että kisa palaa tauolta ihan lähitulevaisuudessa", Peltonen summaa.
-EGORAZZI-