Ei ole ihme, jos normikansalaiselta menee seksuaalisten tekojen rajanvedot epämääräisiksi, kun melko usein ne tuppaavat menemään sekaisin oikeusistuimiltakin. Puhumattakaan medioista.
Aina aika ajoin sosiaalisissa medioissa pinnalle nousee termi 'naisen luvaton käyttöönotto', joka terminä viittaa ajoneuvon luvattomaan käyttöönottoon.
Jälkimmäisellä tarkoitetaan vaikka känniläistä, perussuomalaista poikajoukkoa, joka ottaa auton käyttöönsä kaljanhakumatkalle, vailla tarkoitusta pitää, paloitella tai myydä kyseinen moottoriajoneuvo.
Hieman epäselväksi allekirjoittaneelle tosin on jäänyt, miten verekseltään poikajoukon kiinni napannut poliisi määrittelee eron luvattoman käyttöönoton ja moottoriajoneuvon varkauden välillä.
Kysytäänkö ratissa olevalta vesseliltä, että ajatteliko tämä myydä auton eteenpäin, vai tarvitaanko sitä ainoastaan haja-asutusalueen pitkien etäisyyksien vuoksi kaljanhakuun.
Tosin, tämäkin käyttötarkoituksen joku kukkahattupäinen viherfeministi selittäisi yhteiskunnan aiheuttaman syrjäytymisen seuraukseksi.
Sen sijaan, monen mielestä on myös melko selvää mikä rikos on kyseessä, kun viisi -- enemmän, tai vähemmän Fazerin (entisen) lakupaketin kuvitusta muistuttavaa -- maahanmuuttajaa 'harrastaa seksiä' tiistain pikkutunteina Kaisaniemen puistossa kantaväestöön kuuluvan, 18-vuotiaan eloveena-tytön kanssa; vieden tämän neitsyyden!
[Okei, myönnetään kerronnallinen ylilyönti, sillä tuskin Suomesta 18-vuotiasta neitsyttä löytyy.]
Kaisaniemen puiston yksipuolisen ryhmä- ja puskaseksin jälkeen kaikki tietävät mistä rikoksesta on kysymys ja lähes kaikkien mielestä siitä nykyään yleisesti saatava rangaistus on lähinnä huono vitsi.
Oikea rangaistus olisi pakkokastorointi ja viikko jalkapuissa Stockmannin kellon alla, muille vapaasti syljettävissä.
Kuvio muuttuu kinkkiseksi, kun vedetään kaksin käsin yhteisymmärryksessä viinaa, pussaillaan, siirrytään yksimielisesti taksilla jatkoille ja päädytään yhteistuumin alasti vällyjen väliin...
... tai jos 'uhri' saattaa itsensä huumeilla / viinalla sellaiseen tilaan, että ei tiedä maata, saati valuuttaa.
Juuri tästä on kyse, kun Roope Salminen sai taannoin paljon puhuttaneen seksirikostuomion, joka puolestaan sen jälkeisen verotietojen mukaan vei työt.
TÖRKEÄ HUOLIMATTOMUUS?
Tai entä silloin, kun horjutaan ympäripäissään, kahdenkymmenensentin koroissa, sukkanauhat minihameen alta vilkkuen aamuneljältä yksin pimeällä kadulla.
Jos ajaa autonsa lunastuskuntoon kännipäissään, tai lainaa sitä kaverille joka ajaa sen pylvään ympärille promilleissa, on turha odottaa saavansa korvauksia vakuutusyhtiöltä.
Sama korvaamattajättämispäätös tulee, jos jättää autonsa ovet auki, avaimet virtalukkoon sekä sterot täysille, ja joku veli vie auton nenän alta.
"Törkeä huolimattomuus", sanoo vakuutusetsivä lainaten vakuutusyhtiön vakuutusehtoja ja tarjoaa lämmintä kättä.
Kun Pertti Peräseinäjoelta lähtee reissuun, vetää isossa metropolissa tukka takana sekä takki auki, ja joutuu ryöstetyksi, syyttää osoittava sormi Perttiin.
"Mitäs läksit. Mitäs dokasit. Oma oli syys! Miksi olit niin huolimaton!"
Kun musamaailmaan halajava 18-vuotias, kutsutaan häntä nyt vaikka Ida-nimellä dokaa pari päivää putkeen, lähtee musapiireissä vaikuttavan julkkiksen (kutsutaan häntä nyt vaikka Roopeksi) kanssa jatkoille ja makaa tämän kanssa, osoittaakin syyttäjän sormi mieheen -- kuinkas muuten.
Prinsessalle pukkaa darraa päälle, ja on vähän morkkiskin. Eikä reittä pitkin sitten päässytkään nousemaan musabisneksen kovaan ytimeen.
Kunnes kolme vuotta tapahtumien jälkeen: heureka... se olikin raiskaus, tai nyt ainakin jonkinlainen pakoittaminen johonkin!
Sen jälkeen määritellään oikeudessa mikä on oikein on raiskaus, ja mitellään sana sanaa vastaan illan tapahtumista, joista hyvässä lykyssä kummallakaan ei ole muistikuvia.
Suomi onkin niitä ainoita maita, joissa humalatila katsotaan kansan syvissä riveissä (ja monissa oikeusistuimissa) lieventäväksi tekijäksi.
"No, ihan vahingossa tappoi / raiskasi / hakkasi, kun se oli niin kännissä".
Humalaa kyllä verrataan vakuutusyhtiöiden papereissa suoraan törkeään huolimattomuuteen, mutta silloin kun kaksi aikuista riisuu vaatteet, se jolla ei ole palleja onkin automaattisesti 'uhri'.
Humala on itse hankittu tila, jossa keskushermosto on osittain lamaantunut, ja aina kun dokataan; silloin sattuu ja tapahtuu.
Jos nainen päättääkin kesken -- yhdessä tuumin aloitetun -- aktin, että ei haluakaan enää moloa, mikä on se aika, jossa miehen pitää vetäytyä, ennen kuin puhutaan raiskauksesta?
Sekunti vai minuutti?
Voiko kahden yksityishenkilön kesken tehdyn sopimuksen purkaa yksipuolisesti päättyväksi välittömästi?
Huoneenvuokralain mukaan ei, mutta seksuaalirikoksista kirjoitetun lain mukaan kyllä.
Kun lääketieteen tohtori, gynekologi ja seksuaalineuvoja Merja Metsä-Heikkilä muutama vuosi sitten latasi kohuotsikkomaisesti Ilta-Sanomille: "Jos nainen kieltäytyy seksistä, hänen pitää olla valmis hyväksymään seuraukset." Hän ei kuitenkaan puhu naisen luvattomasta käyttöönotosta.
Kommentin seurauksena Ilta-Sanomat joutui sensuroimaan jutun omilta nettisivuiltaan ja pani juttua lainanneet mediat myös painamaan sensuurinappulaa.
Luonnollisesti Metsä-Heikkilää ei sen koommin ole valtamedioissa juurikaan näkynyt.
Tozimies
Miehen voi raiskata, tosin raiskaajalla on aina paskainen loppu!