"Ehdin hyvin lähettää vielä yhden tekstarin, ennen kun tulee mun ramppi ylös moottoritieltä..."
Meillä on taipumus lausua jotain aivan kuolematonta, ja aina juuri silloin kuin olemme tekemässä sellaista, mikä oikeastaan pitäisi jättää väliin. Kyseessä on ne kuuluisat viimeiset sanat.
Joissain tapauksissa ne jäävät konkreettisesti henkilön viimeisiksi sanoiksi.
Nissä tapauksissa, joissa viimeisten sanojen lausujan onnettomuus ei johda kuolemaan ne kuitenkin jäävät naurun aiheeksi... sitten kun pulssi on hieman tasaantunut ja mustelmat parantuneet.
Kuuluisin on tietysti lyhyt ja ytimekäs, "oho".
Tässä ovat ne muut kuuluisat viimeiset sanat, TOP 10:
"Katso karhunpentuja, missäköhän äiti-karhu on...", sanoi marjastaja vaimolleen.
"Ei sitä vakuutuksilla ajeta...", sanoi vakuutuksensa irtisanonut motoristi.
"Katso, tolta koiralta valuu kuola suusta, paijataan sitä...", sanoi ala-asteen oppilas kaverilleen.
"Kumpi näistä johdoista pitikään katkaista...", sanoi Karhu-ryhmän pomminpurkaja radiopuhelimeen.
"Oliskohan nämä sienet muuten pitänyt ryöpätä...", ihmetteli ensikertaa sienestänyt kokki ääneen ennen jälkiruokaa.
"Haiseeko täällä sun mielestä kaasulle...", sanoi mökilleen saapunut ketjupolttaja kaverilleen etsiessään tulitikkuja röökiään varten.
"Hei sä siin, onx sul antaa tulta...", sanoi Stadilainen vahvalla slangilla Pohjanmaalaisen pikkukaupuingin nakkikioskijonossa.
"Ollaankohan me oikeassa katsomossa...", sanoi vierasjoukkueen pelipaitaan pukeutunut, valioliigan kotijoukkueen huligaanikatsomonosaan vahingossa eksynyt toimittaja kaverilleen.
"Hassua, näytät paljon komeemmalta luonnossa, kun siinä kuvassa mikä oli lehdessä...", sanoi minihameeseen pukeutunut humalainen pissis öisessä Kaivopuistossa, kun raiskauksesta epäillty eksoottinen mies jäi juttusille.
"Ehdin hyvin vielä ennen tota junaa...", sanoi (kuvan) punaisen urheiluauton kuljettaja.
Ne jäivät hänen viimeisiksi sanoikseen.
Kirjaimellisesti.
Lähetetty älypuhelimestani, ajaessani töihin... oho
Annie Mål
