Jalkapallon sarjakausi on saatu taas käyntiin puolityhjin katsomoin. Mikäli pelaajat näyttäisivät yhtä upeilta kuin Miss Ahvenanmaa, voisi kyseessä hyvinkin olla maailman suosituin penkkiurheilulaji!
Valitettavasti illuusio täysistä katsomoista Suomessa on kuitenkin yhtä kaukaista toiveajattelua kuin Riinan näköiset pelaajatkin.
Valitettavasti, naisfutiksen pelaajat näyttävät kuitenkin enemmän tai vähemmän rekkalesboilta... (katso Riinan kuvagalleria alta)
... ja pelin taso vastaa suunnilleen vielä muutaman vuoden kutsuntoihin odottavien junnujen peliä - ja vielä heikkotasoista sellaista!
Superhottis Riina Seise on Miss Globe Åland vuosimallia 2012. Ja myös yksi kauneimmista ja muodokkaimmista misseistä todella pitkään aikaan!
Ei ole vaikea ennustaa, että mikäli kaikki - tai edes osa - naisfutaajista näyttäisi lähellekkään Riinalta, naisfudiksen katsomot olisivat loppuunmyydyt ilta toisensa jälkeen.
Vai miltä kuulostaisi ajatus: lauantai illan peli oluttarjoiluineen ja 20 Riinan näköistä hottista potkisi kentällä palloa bikineissä.
Tässä skenaariossa edes pelin tasolla ei olisi niinkään väliä. Eikä sitä kukaan edes huomaisi.
Voisivat jopa pelata korkkareissa, niin kuin Riina kuvagallerian kuvissa...
... vai mitä?
-EGORAZZI-